keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tuunailua pukinkonttiin


Pukin konttiin tuunailtiin vähän tyynyliinoja. Isovanhemmille ja kerhon tädille tuli tällaiset. Lasten käden jäljet piirrettiin paperille ja niistä tehtiin kontaktimuoville sabluunat. Myös tekstit jäljensin peilikuvana kontaktimuoville ja leikkasin niistäkin sabluunat. Sitten vaan tuputtelemaan kangasväriä. Jälkiviisaana voisi todeta, että tyynyliinat olisi hyvä silittää ennen tätä projektia. Ja toki sitten väri pitää kiinnittää silittämällä.



Kuva sabluunasta.


Valitettavasti aina ei vauhdissa ollessaan ymmärrä ottaa valokuvia tuotoksista. Vaarin ja mummun tyynyliinat meni ennen kuvan ottamista jo joulukääreisiin. Myöskään kerhotädin tyynyliinasta ei kuvaa ole.


tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun alusen pipotehdas

Perheen perinteenä on ollut, että äitini kutoo kaikille pipot. Oma kangaskaappi pullisteli kankaita ja äidin käsi kipeänä. Siitä se ajatus sitten lähti. Pipoja kaikille. Pari tonttulakkia myös syntyi pikavauhdilla.


Ihanaiset kankaat ovat PaaPiilta, Metsolalta, Noshilta, Viljamin Puodilta ja Majapuulta.

 Osaan pipoista tein rypytystä. Suurimpaan osaan en. Soulbirds, kirsikka ja marjanallet saivat rypytyksensä. Ehdottomiksi suosikeiksi muodostui vihreä onnenlintupipo ja kitarat. Noshin raitakangas oli niin ihanan pehmoista, että olisin voinut kääriytyä siihen. Onneksi sitä jäi kaappiin.






Viljamin Puodin Kuokkavieraitten nallukka muistutti saajaansa nallekarhu, kun on. Ei kylläkään pullukka, mutta kraka kaulassa kruunaa kaiken. Örkkipipoja tulikin sitten useampia. (Muistaakseni kangasta myytiin Majapuulla Irvileuat nimellä. Muualla näkyny nimellä Örkki-trikoo.) 
  


Majapuun Kitara-kangas on mielestäni upea. Pakkohan jäljelle jääneestä kankaasta oli tehdä vielä fleecellä vuorattu kaulahuivi.




Kirsikkaa oli myös sen verran reilusti, että äitee sai siitä tuubihuivin pipon kaveriksi.



Pari pientä tonttulakkia myös syntyi. Ensimmäinen omalle tyttärelle, kun kaupasta ei hänen kokoaan löytynyt ja toisen lupasin tehdä kummitytölle, joka kasvaa kuin silmissä. Mallia otin isoveljen tonttulakista.







tiistai 23. joulukuuta 2014

Luumu-Glögikakku



LUUMU-GLÖGIKAKKU

Pohja:

 180g piparkakkuja
75g  leivontamargariinia

(Käytä gluteenittomia piparkakkuja, jos tahdot kakusta gluteenittoman.)

Täyte:

5dl vispikermaa
2prk maitorahkaa
1,5-2prk luumumarmelaadia
sokeria maun mukaan max. 2rkl
7 liivatelehteä
1tl kanelia
0,5dl kiehuvaa vettä

Kiille:
3,5gl glögiä
3 liivatelehteä

Laita piparit suljettavaan pakastuspussiin ja murskaa ne esim. kaulimella. Kaada sula margariini pussiin ja hiero sekaisin.Vuoraa irtopohjavuuan pohja (n. 24cm) leivinpaperilla ja painele muruseos pohjalle. Aseta reunoille reunakalvo, jos omistat sellaisen. ;)  Laita liivatelehdet (7kpl) kylmään veteen likoamaan.

Vatkaa kerma ja lisää joukkoon rahka, Lisää luumumarmeladia oman maun mukaan. Maista välillä, ettei tule äkkimakeaa. Sokeria ei paljon kannata lisätä, sillä marmelaadissakin on sokeria. Lisää kaneli. Kiehauta 0,5dl kuumaa vettä. Purista vedet liivatteista ja sulata ne kuumaan veteen. Anna hetken jäähtyä ja kaada sitten liivatteet ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3tuntia. 

Laita kiilteen liivatteet kylmään veteen. Anna olla n. 8min. Tee tiivisteestä voimakasta glögiä. Kuumenna 1dl glögiä kiehumispisteeseen ja sulata puristetut liivatteet siihen. Sekoita joukkoon loppu glögi. Tarkista ettei glögi-liivateseos ole kovin kuumaa ja kaada se kakun päälle. Hyydytä pari tuntia. 

Ota kakkusi vuuasta ja laita tarjolle. 



Hyvää Joulua!

torstai 18. joulukuuta 2014

Vauveleille pientä

Uutta pientä tuhinanenää syntyi taas maailmaan ja pakko sitä oli kaupasta ostetun lisäks jotain pientä taas tekasta. Tumput ja töppöset. Töppösiin piirsin kaavan, mutta aikani pähkäiltyäni oli kuitenkin kilautettava kaverille, että mihin reunaan sitä resorin ompelisi. Joskus lyö kyllä ihan tyhjää. Valmiiksi tuli kuitenkin ja olen ihan tyytyväinen.



Ihan hirveän pieniä ja suloisia nuo vastasyntyneet. Tuhi-tuhi!

Töppösen profiilia. Käänsin resorin kaksin kerroin. 


Kummitytön äidin kanssa oli myös juttua, että tyttö syö käsiään niin, että tumput tulisivat tarpeeseen.Tokihan sellaiset tekasin. Tuohon huusholliin kangasvalinnat menee helposti vihreänsävyihin. Samalla sienitrikoolla mentiin toisissa tumpuissa ja toisiin tuli PaaPiin niin ihanaa Onnenlintu- jerseytä. 




maanantai 8. joulukuuta 2014

Mekkosia

Sain äidiltä synttärilahjaksi Mekkotehdas-kirjan. Nyt kun ystäväni lasten syntymäpäiväjuhlat lähestyivät, ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tarttua toimeen ja ommella mekot. Suoraan sanoen hirvitti, kuten aina lahjoja tehdessä. Tällaiset niistä tuli:


Orelma-mekot 2- ja 4-vuotiaille

Mekot on tosiaan Mekkotehtaan Orelma-kaavalla tehty. Kankaana käytin Viljamin Puudelit puuvillaa. Paljon opin taas näitä tehdessäni. Puuvillaa en ole aikaisemmin työstänyt ja ikävä tuli välillä trikoon joustavuutta. Mutta kyllä mekko laskeutuu nätisti, kun se on puuvillasta tehty. Ehkä saan ens kesän mekot ihan itse väsättyä. Ken tietää... ;) 

Tässä pienempi mekko takaa...



Pakko oli omalle vähän yli 2-vuotiaalle testata, kun henkarissa ei oikeaa kuvaa saa. 

Oma tyttö mannekiinina

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Hirvittävän ihanaa Isänpäivää!

Netissä paljon vilkkuneet hirvet/porot päätyivät nyt meidän isänpäivälahjoihin. Kontaktimuovista leikkasin tekstit ja meidän 2-vuotias ja 4-vuotias sai läiskiä kädenjälkiä tekstin päälle. Hauksaa tuntui olevan vaikka ehkä hieman kaoottista oli touhu. Seuraavana päivänä pojan kanssa painettiin vielä hirvet. Kangasvärit oli käytössä. Jälkeen käteen mietin, että yhtä väriä käyttämällä olisi teksti näkynyt selkeämmin. Toisaalta silloin ei olisi erottunut lasten kädenjäljet toisistaan.


Pappa on sellainen hassuttelija, että papalle kirjoitettiin paitaan 
"PAPPAA HIRVITTÄÄ"  


 Kyllä siinä just niin lukee, kun tarkkaan katsoo. ;)



Vaari asuu vähän kauempana. Vaarin paitaan kirjoitettiin 
"HIRVEÄ IKÄVÄ"




Oman isin paita oli ensimmäinen, joka painettiin. Oli aika hulinaa, kun molemmat riehuivat yhtä aikaa kangasvärisillä käsillä. Sen on paita näköinenkin. :D Tekemisen riemua oli. Papan ja vaarin paidat painettiinkin sitten vuorotellen. Oli vähän hallitumpaa puuhaa. Toinen aina odotti kiltisti vuoroaan kun toinen paineli.



 Katso tarkkaan. Siinä lukee "HIRVEÄN IHANA ISI"


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Mansikkatäyte


Poitsun nokipallerokakkuun halusin kokeilla Kinuskikissan lakritsitäytettä. Sen kaveriksi halusin jotain raikasta. Mansikkaa sen olla pitää ja tämä täyte on ihan omani.



Mansikkatäyte
reilu täyte yhteen väliin (24-26cm kakkupohja)

250g pakastemansikoita
2dl vispikermaa
150g vaniljatuorejuustoa
3rkl sokeria
3tl vaniljasokeria
3rkl mansikkamehua
3 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen.

Sulata mansikat ja valuta mansikoista ylimääräinen mehu. Säästä 3rkl mansikkamehua liivatteen sulattamiseen.

Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja mansikat. (Jos haluat todella silean täytteen soseuta mansikat ennen täytteeseen lisäämistä.) 

Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi kattilassa. Sulata liivatteet mansikkamehuun. Anna hetken jäähtyä sekoitellen liivatenestettä. Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. 

Kaada täyte kakkupohjan päälle irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään.

Appelsiininen hedelmätäyte

Olen joskus menneisyydessä tehnyt hyvällä aikeella hedelmätäytettä, joka on jäänyt melko mauttomaksi. Pakkohan sitä on sitten kehittää täyte, joka oikeasti myös maistuu hedelmäiseltä, eikä vain näytä siltä.


Appelsiininen hedelmätäyte
Reilu täyte yhteen väliin (24-26cm kakkupohja)

350g mandariinilohkoja (Rainbow säilyke á 312/172g)
2,5 dl vispikermaa
200g appelsiinituorejuustoa
1 appelsiinin kuori
3rkl appelsiinimehua
3 liivatetta

  1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
  2. Laita mandariinilohkot siivilään valumaan ja raasta appelsiinin kuori.
  3. Vatkaa kerma. Vatkaa joukkoon appelsiinituorejuusto.
  4. Murskaa mandariinilohkot tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  5. Lisää täytemassaan appelsiininkuori ja mandariinimurska.
  6. Kuumenna kattilassa 3rkl appelsiinimehua. Purista liivatteista vedet ja sulata ne kuumaan appelsiinimehuun. 
  7. Kaada hieman jäähtyneet liivatteet ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. 
  8. Kaada täyte irtopohjavuokaan kakkupohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.
Huomioithan, että täyte on reilu ja omalla kohdallani kakusta tuli niin korkea suklaatäytteen kanssa, että jouduin korottamaan irtopohjavuuan reunaa reunakalvolla. 





Kokosin oman kakkuni gluteenittomista kääretorttupohjista. Kaksi kääretorttupohjaa riittää kolmen kerroksen taikomiseen (kaksi väliä). Leikkaa veitsellä irtopohjavuuan läpi ensimmäinen pohja aivan kääretorttupohjan reunasta. Keskimmäisen kerroksen saa koottua kahdesta palasta. Valmiissa kakussa ei huomaa, että kakkupohja on osista koottu. Muista kostuttaa käärispohjat vuokaan laittamisen jälkeen.

Helikopterikakun ensimmäiseen väliin laitoin banaanisiivuja ja päälle tuli Kinuskikissan tummasuklaatäyte. Toiseen väliin tuli tämä hedelmätäyte. Ja päälle läjä kermaa. Helikopterit on tehty sokerimassasta.


Tässä vielä kuvaa tuosta kakun korkeudesta ennen jääkaappiin laittamista:


Saattaisi 1,5-kertaisena riittää molempiin kakun väleihin. 


tiistai 28. lokakuuta 2014

Nokipallerot/ Makkuro Kurosuke/ Soot Spirites

Hayao Miyazakin elokuvista tutut nokipallerot eivät ole kaikille tuttuja, mutta niille jotka näihin on tutustuneet, pitävät näitä yleensä suloisina veijareina. Meidänkin poitsun kakkuun siis päätyivät, vaikkei hän itse ole moisia elokuvia vielä katsonutkaan.

Tee sokerimassakoristeet hyvissä ajoin ennen kakun päälle asettamista. Muutamia päiviä, viikkokin aikaisemmin voi koristeet tehdä. Säilytä kuivassa paikassa, älä esim. jääkaapissa. Kun koriste ehtii kunnolla kuivua, se myös pehmenee kakun päällä hitaammin.

Pyörittele sokerimassasta mustia palloja. Pyörittele valkoiset pallot silmiksi, litistä ja paina kiinni palloihin. Tee myös mustuaiset silmiin. (Asettele pallerot voipaperin päälle, josta ne irtoavat helposti.)


Saksi teräväpäisillä saksilla pallerot karvaisiksi. 

Asettele nokipallerot kakun päälle. Jos kuorrutat kakun sokerimassalla, voit asettaa pallerot hyvissä ajoin kakulle. Jos teet kermakakun aseta pallerot kakun päälle mahdollisimman lähellä tarjoilua, koska sokerimassa alkaa pehmetä kerman päällä.



Appelsiinikääretorttu

Tämä on helppo, maukas ja "kaiketon" ohje. Sopii siis todella monelle ruokarajoitteista kärsivälle, koska ohje on viljaton ja maidoton. Tämä on oma suosikkini kaikista makeista ohjeistani ja myös lasteni suosikkileivonnainen.


Appelsiinikääretorttu (gluteeniton&maidoton)


Kääretorttupohja:
5 munaa
2dl sokeria
2dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
3rkl kaakaojauhetta

Täyte:
200g Floran laktoositonta margariinia (maidoton)
1/2 prk (=175g) Pirkan appelsiinimarmeladia
1,5dl tomusokeria
1 keltuainen
2tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siivilän läpi kuivat aineet muna-sokerivaahtoon nuolijalla sekoittaen. (Muista sekoittaa kunnes jauhot ovat varmasti sekoittuneet.) Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paista uunin toisiksi alimmalla tasolla 180*C:ssa n. 20min. 

Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paistossa käyttämäsi leivinpaperi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä täyte jäähtyneelle levylle. Rullaa kääretorttu leivinpaperia hyväksi käyttäen tiukaksi rullaksi. Laita jääkaappiin vetäytymään.



Kakkukekkereitä

Syksy se on meidän perheessä yhtä juhlaa ja mikäs siinä. Saapahan ainakin laittaa mielikuvituksen lentämään. Tytön toinen kakku tulikin jo tänne laitettua. Kärpässieniähän siihen tuli. Toinen kakku oli maltillisempi. Oli pakko päästä kokeilemaan sokerimassalla päälystämistä. Ei ole meikäläisen lempipuuhaa se. Kakusta tuli valkoinen punaisten sydänten kera. Uskoisin, että väliin tuli suklaamoussea ja mustikkahyydykekakun massaa täytteeksi.

Sokerimassalla päällystetty 
mustikka-suklaatäytekakku

Poitsun juhliin suhtaudun jotenkin intohimoisesti. Tai siis... Poikamaisten kakkujen miettiminen on minulle haasteellista ja siksi jotenkin kiehtovaa. Ei sitä kuitenkaan enempäänsä halua tehdä autokakkuja. ;) Tämän vuoden toiseen kakkuun en kysynyt pojan toivomuksia. Toiseen kakkuun hän sai valita koristeiden värin.


Ensimmäiseen kakkuun tuli sitten helikoptereita... Täytekakun sisältä löytyy hedelmä- ja suklaamousset sekä banaania.


Toiseen kakkuun poitsu halusi mustat koristeet. Ensin tuli mieleen hämähäkit, mutta neidit eivät varmaan olisi kauheasti siitä innostuneet. Mieheni kanssa ollaan yhteisinä nuoruusvuosinamme katseltu Hayao Miyazazakin hellyyttäviä japanilaisia piirroselokuvia. Muutamassa elokuvassa ( Naapurini Totoro ja Henkien kätkemää) esiintyy hellyyttäviä nokipalleroita -japanilaiselta nimeltään Makkuro Kurosuke. Näitä sitten askartelin kakun päälle sokerimassasta. Tässä kakussa oli ensimmäisessä välissä lakritsitäyte ja toisessa välissä mansikkatäyte.



Kakun täytteistä, kakun kokoamisesta ja koristeitten teosta lisää myöhemmin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pikainen pikku projekti: pipo vauvalle

Kummitytön äiti pyysi vauvalle pipoa omppu-tumppujen kaveriksi. Peruspipo oli toiveena, joten sen sitten surauttelin.

Metsolan omppukankaasta pipo. 


Mummoni vanha nukke pääsi sovituspääksi. :) 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kolmen suklaan juustokakku

Kolmen suklaan juustokakuista on versioita vaikka kuinka paljon. Blogit pullollaan. Oman version olen aikanaan tehnyt minäkin ja nyt päätyy tämäkin tänne.



Pohja: (sopii 24-26cm:n vuokaan)

180g Digestive-keksejä
75g leivontamargariinia tai voita


Gluteeniton pohja: (sopii 24cm:n vuokaan)

150g gluteenittomia Digestive-keksejä (Glutano)
75g   leivontamargariinia
0,5dl ruokosokeria



Täytteet:

3x3kpl     liivatetta
3x130g    suklaata (valkosuklaa,                          maitosuklaa, tummasuklaa)
  0,5dl     sokeria
3x 2dl     vispikermaa
n.133g    appelsiinituorejuustoa
2x 133g  vaniljatuorejuustoa



Ohje on melko helposti muokattavissa laktoosittomaksi.

Laita keksit suljettavaan pakastepussiin ja hienonna kaulimella. (Gluteenittomat keksit ovat sen verran kovia, että keksit saa helpoiten murskaksi monitoimikoneella.) Lisää joukkoon sula margariini/voi ja sekoita. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Suojaa reunat reunakalvolla -näin kakku irtoaa kauniimmin. Painele muruseos pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

Laita liivatteet kylmään veteen kolmeen eri astiaan. Vatkaa kerma kolmessa astiassa ja jaa 0,5dl sokeria kermojen sekaan ja sekoita. Laita kermat jääkaappiin odottelemaan.

Paloittele tummasuklaa ja sulata se mikrossa (n. 30sek. kerrallaan ettei pääse palamaan).  Voit myös sulattaa suklaan vesihauteessa. Suklaa kannattaa sulattaa astiassa, jossa voit sekoittaa täytteen muutkin osat. Sekoita appelsiinituorejuusto sulaan suklaaseen.

Purista liivatteista (3kpl) vesi pois ja liota ne pieneen tilkkaan kuumaa vettä (n.3rkl). Kaada liivate ohuena nauhana hyvin vatkaten suklaatuorejuustoseokseen. Lisää kermavaahto (2dl) ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja tasoita.

Selkeiden raitojen aikaan saamiseksi kannataa kakkua pitää kylmässä ainakin 5minuuttia kerrosten lisäämisen välillä.

Toista sama muiden suklaiden kanssa. Muihin täytteisiin lisätään vaniljatuorejuustoa.

Kakku on näyttävä ilman päällystämistäkin. Halutessasi voit tehdä kakun päälle suklaakuorrutteen.


Tummasuklaakuorrute:

200g  tummaasuklaata
1,5dl  kuohukermaa

Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lämmitä kerma kattilassa. Kerman on oltava selvästi kädenlämpöistä lämpimämpää, mutta ei saa kiehua. Testaa tarvittaessa sormenpäällä lämpötilaa. 

Ota lämmennyt kerma levyltä ja kaada suklaa joukkoon. Sekoita muovivispilällä tasaisen lopputuloksen saamiseksi.



Tein sokerimassasta koristeita kakunpäälle. Värjäsin kermaa pastavärillä vihreäksi ja tein lehtityllalla hieman tarttumisalustaa kärpässienille.

Tämä oli oikeastaan koekakku kummitytön ristiäisiä varten, vaikka toimitti myös tyttären syntymäpäiväkakun virkaa.


Alunperin suunnitelmana oli tehdä samainen kolmen suklaan juustokakku valkosuklaakuorrutteella ristiäiskakuksi. Kakusta tuli laktoositon ja gluteeniton, joten ostin tarkoitusta varten Brunbergin laktoositonta maitosuklaata ja tummaasuklaata. Valkosuklaa tuotti hieman pään vaivaa, mutta löysin kuitenkin riisimaidosta tehtyä valkosuklaata. Eli täysin maidoton valkosuklaa löydetty.

Bonvita Rice Milk

Valkosuklaalla kuorruttaminen ei kuitenkaan onnistunut, vaan sivuilta tummasuklaa- ja maitosuklaakerrokset loistivat läpi. Sävy oli myös melko keltainen, joten siirryin suunnitelmaan B ja päällystin kakun sitten kermalla. 

Koristeita olin tehnyt jo aiemmin viikolla, että ehtivät kuivaa. Taasen sokerimassasta ovat koristee.

Tällainen siitä lopulta tuli:


Kummitytön ristiäiskakku



Kakku ainakin hävisi vieraitten suihin. Toivottavasti maistui.









maanantai 13. lokakuuta 2014

Mustikkahyydykekakku (gluteeniton)




Joskus tahdon vaihtelua ainaiseen keksipohjaan. Käärispohja toimiikin tosi hyvin hyydykekakkujen ja juustokakkujen pohjana. Käärispohjaksi valitsin tällä kertaa ohuen 4 munan kääretorttupohjan. Mustikka on ainainen suosikkini suomalaisista marjoista ja tämä kakku onkin herkullisen mustikkainen.

Gluteeniton kääretorttupohja
    4  munaa
1,5dl  sokeria
3/4dl gluteenitonta jauhoseosta
3/4dl  perunajauhoja
 1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

  • Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  • Sekoita kuivat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon nuolijalla käännellen.
  • Paista 200*C:ssa n. 10min.

Mustikkatäyte
2 dl   kuohukermaa 
1prk  kermaviiliä
1prk  maitorahkaa
 1dl   sokeria tai makeutusainetta
 1tl    vaniljasokeria
  5     liivatelehteä
5rkl  kuumaa vettä
2dl   mustikoita (jos käytät pakastemustikoita
 -> valuta liiat nesteet sulatuksen jälkeen)

  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi.
  • Vatkaa kerma. Lisää kermaviili, maitorahka, kuivat aineet sekä mustikat  ja vatkaa tasaiseksi. 
  • Purista liivatteista vesi pois ja liota kuumaan veteen. Lisää liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. (Täyte on tässä vaiheessa löysää ja räiskyy helposti vatkatessa.)


Kumoa kääretorttupohja leivinpaperille. (Itse sokeroin vanhasta tottumuksesta leivinpaperin, mutta en ole vakuuttunut sen välttämättömyydestä tässä kohtaa.) Paina irtopohjavuualla kääretortun läpi, jolloin saat pohjaksi sopivan palan. Jos teet kaksi kakkua hyödynnä kääretorttulevy reunasta alkaen ja tarvittaessa paikkaile puuttuvat osat jäljelle jääneistä käärispaloista. Lopputulos ei kärsi vaikka tekisit pohjan paloista.

Kääretorttupohja ei pohjan puolelta ole mikään kaunotar. ;)


Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle ja kääretorttupohja vuuan pohjalle. Itse laitan myös reunakalvon, jolloin hyydykekakku irtoaa nätimmin vuuan reunoista.


Kostuta kääretorttupohja haluamallasi nesteellä. Itse käytin jaffaa. Muistaakseni vajaa puoli desiä kului kostuttamiseen.


 Kaada täyte vuokaan ja laita kakku jääkaappiin hyytymään. Itsellä on tapana hyydyttää yön yli, mutta kolmessa tunnissa pitäisi olla hyytynyt.

Kakun hyydyttyä irrota vuoka varovasti ja nosta tarjoiluastialle. 



Vinkki! Kääretorttu pohjasta teet yhden ison ja yhden pienen kakun pohjat (pieni vuoka voisi olla halkaisijaltaan n. 18cm) tai kaksi pientä kakkua. Jos teet kakun pieneen vuokaan tulee kakusta korkea, isommassa vuuassa kuvan kaltainen matala kakku. Kun teet kaksi kakkua tee täyte kaksinkertaisena.